Tyttöpesistä Janassa: Tytöt voittivat alueleirimestaruuden!

"Tulimme voittamaan, emme anna minkään seisoo tiellä, JippiKayJei hei, sä tsiigaat voittajii!"

Hämeenlinnan Ojoisten kentällä pyöri kolmena leiripäivänä Jana ET niminen pyörremyrsky. Ottelu ottelulta tytöt jaksoivat loistavasti tsempata ja juoksuttaa vastustajaa etsimään palloja pöheiköistä. Kenttämestari oli unohtanut hoidattaa kentän reunukset, ellei rehunkasvatus ole uusin ratkaisu kaupungin kirstuvajeeseen. Olosuhteet olivat toki kaikille samat, mutta kuka vapaaehtoisesti haluaisi kahlata nokkospuskaan etsimään pientä palloa???

Monessa olen minäkin valmentajana mukana ollut, mutta tämä tyttöenergia on jotain ihan uutta. Paukun D-poikien ilmeetkin olivat näkemisen arvoiset, kun likat vetivät välillä Robinia, välillä Cheekiä pelitsemppauksena. Fiilis on vielä viikonlopun jälkeenkin aivan huipussaan. Missä muualla voi kokea tällaista fiilistä kuin junnu-urheilussa. Ne lukemattomat pimeän talven harkkatunnit ovat tuottaneet tulosta, mitään ei ole tehty turhaan.

Joukkue pelasi joukkueena tsempaten loistavasti toisiaan. Sellaista porukkaa vastaan on todella paha pelata, sen itseluottamus ei ihan pienestä notkahda. Pohja ei Janalaisilla todellakaan ollut lähelläkään, vaikka pelin luonteeseen kuuluivat myös ne aallonpohjat. Hetkenä kun pallo poltti räpylää, eikä heitot menneet sinnepäinkään, homma vedettiin hirveellä tsempillä takaisin raiteilleen.

Joukkueurheilussa joukkueen rakentaminen on vaikea asia. Junnujen kanssa on helpompaa, koska joukkue on se mikä sen on. Janan e-tyttöjen joukkue on hyvä esimerkki toimivasta joukkueesta (Harkimolle tiedoksi tämä). Rungon muodostaa vanhempi ikäryhmä, jonka tärkeys korostuu erityisesti esimerkkinä ja hengenluojana koko ryhmälle. Vuosi tai kaksikin on tuonut tarvittavaa itseluottamusta, jota on tärkeää jakaa nuoremmille ja hiljaisimille pelaajille. Sitten joukkueessa on suorittajia, jotka omalla panoksellellaan voivat sytyttää joukkueen tai jopa ratkaista pelejä. Nuoremmat kaartilaiset ovat yleensä tunnollisempia harjoittelijoita ja tekevät huolella sen mitä pyydetään. Joskus vanhempi kaarti saattaa vähän löysäillä tai pitää ylikivaa. Tällöin nuoremmat toimivat esimerkkeinä. Joukkueen jokainen pelaaja on siis tärkeä osa kokonaisuutta. Se täytyy jokaisen muistaa. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta!

Ihana myöntää koutsina, että turnauksen parhaaksi palkittavaksi olisi pitänyt marssittaa ihan jokainen joukkueessa pelannut ja joukkueen hengessä mukana ollut taustaporukka, vanhemmat ja sukulaiset mukaan lukien. Haluan kuitenkin nostaa pari tärkeää runkopilaria, jotka ohjasivat peliä pysymään sillä tasolla millä se oli koko viikonlopun ajan.

Ihan ykkösenä on pakko mainita Netan rooli joukkueen tsemppaajana ja hengen luojana. Pelaaja, jonka mukana joukkue voisi kaatua. (tosin myös Netalla on taustatukea, joten sitäkään vaaraa meillä ei siis ole).

Annan tolpat tappoivat Paukun ja KiPen pelin lähes täydellisesti. Ykköspesän ja lukkarin toiminta oli näyttävää, joten vastustaja ei saanut juurikaan etenijöitä kentälle.

Koskisten kopit. Sekä isä, että tytär napsivat palloja kiinni kuin taivaalta putoavia marjoja.

Ismon pelinjohtaminen oli niin intensiivistä, että viuhkastakin tuli puolikuntoinen. Tosin musta ja valkoinen eivät edes ole mitään värejä, mitä niistä sitten sen enempää.

Pelaajien lyönnit...ei meinaa takakentän mitta enää riittää...

Outille hirrrrrrveeeen iso kiitos tyttöjen kaitsemisesta, leiritunnelma paikanpäällä on parasta!

Sonian järjestelyt toimivat 100% varmasti. Se on tämän homman perusta. KIITOS!

Lisää leiristä löytyy Sonian leiriraportin puitteissa tämän blogin Alueleirimestarit 2013 sivulta. Sinne siis.